Ski-Doolla unelmakausi Pohjolassa

21. maaliskuu 2013

Keltainen invaasio iski käsittämättömällä voimalla kaudella 2013 Pohjoimaissa. Adam Renheimin Snowcrossin maailmanmestaruus ja Niko Korsumäen EM-kulta kelkkaendurossa todistavat Ski-Doo:n iskukyvyn.

Alkukaudesta Pohjois-Amerikassa ISOC-sarjassa kisannut Renheim näytti jo kauden ensimmäisessä kovassa kisassa, Östersundin Arctic Cat Cup:ssa, että se on Liman poika ja keltainen kelkka, jotka saattavat pistää arvokisojen palkintopallin uuteen uskoon tällä kaudella.

Tuurin MM-kisassa Renheim joutui tiukoille Petter Nårsan ja jenkkikuski Logan Christianin puristuksissa. Mutta juuri tiukoissa paikoissa kuskin veri punnitaan. Renheim kannusti Quebeckin rautakoiraa, joka kuuliaisesti totteli isäntäänsä kiidättäen tämän maailmanmestarina ruutulipulle. Piste-ero kärkikolmikon välillä oli äärimmäisen tiukka, mutta koska jokainen piste lasketaan, nousivat Renheim ja Ski-Doo muiden yläpuolelle. Mestaruus oli sekä Ski-Doolle että Renheimille ensimmäinen laatuaan.

Vielä kerran Niko!!

Moottoriurheilussa on lukuisia tarinoita siitä kuinka wanha mestari päättää vielä radalle näyttämään nopeuttaan. Osa tarinoista on ollut menestyksekkäitä, suurempi osa ei.

Niko Korsumäki totesi viime vuonna, otetaas poijaat kerran vielä. Moninkertainen arvokisamitalisti ilmoitti ajavansa ensimmäistä kertaa järjestettävät moottorikelkkaenduron EM-kisat ja lopettavansa kisahommat tuon rykäisyn jälkeen.

Ehkä siksi, että Korsumäki ehti olla tovin pois kuvioista, monet olivat valmiita jättämään miehen pois mestaruusspekulaatioista. Korsumäki jätti spekulaatiot omaan arvoonsa ja ajoi Karstulan kisassa siihen malliin, että parsittavaa ei jäänyt.

Koska tähtäimessä oli vain ja ainoastaan mestaruus, päätti Korsumäki ottaa varmanpäälle kaluston suhteen.

"Halusin ajaa nimenomaan RS:llä. X-RS:lläkin olisin taatusti ehtinyt, mutta koska ajoin niin monta vuotta crossia, halusin kelkan, jossa on oikea kisamoottori. Luotin MX Z 600 RS:ään, sillä tiesin sen olevan nopea ja kestävä kelkka."

Voitto oli loistava päätös huikealle uralle.

"Nyt ei tarvitse jossitella, mestaruus tuli. Takavuosina jäi pari kertaa pienestä kiinni", Korsumäki toteaa viitaten vuoden 2009 snowcrossin MM-kisoihin. Tuolloin Malåssa ajetuissa MM-kisoissa Korsumäki menetti mestaruuden, jonka oli määrä kruunata komea ura, noin puoli kilometriä ennen maalia. Mestaruusunelma karisi mutkassa, jossa ahnaasti perästä tullut ruotsalaiskuski hyppäsi Korsumäen alle. Rytäkässä hukatut sekunnit muuttivat kullan pronssiksi.

Huipulta on hyvä lopettaa, mutta hyvin menneen kisan jälkeen mieli tekee helposti takaisin kahinoihin. Vai tekeekö sittenkään?

"Kyllä tämä oli tässä. Lupasin perheelle, että se on tämä yksi kerta ja se on siinä."