Clash of Nations Nårsan ja Lynxin heiniä

24. maaliskuu 2012

Kun meno muuttuu kovaksi, kovat jatkavat kulkuaan – sen todisti Petter Nårsa lauantaina Clash of Nations-kisassa Falunissa. Vaatimaton starttikaan ei estänyt nopeaa ruotsalaista piiskaamasta Lynxiään voittovauhtiin. 

Clash of Nations oli jo ennakkospekulaatioiden valossa kauden kovin kisa, sillä viivalla tulisi olemaan enemmän kovan tason amerikkalaiskuskeja kuin esimerkiksi MM-kisoissa Venäjällä. Vaikka odotukset olivat kovat, tuskin kukaan osasi odottaa minkämoinen spektaakkeli Clash of Nations-finaalista kehkeytyisi.

Alku näytti Lynx-leirin kannalta synkeältä, sillä ISOC-mestari Tim Tremblay otti piikkipaikan ja karkasi muulta joukolta. Toisessa kurvissa oli sen verran ahdasta, että perjantain mies- miestä  -vastaan kisan voittanut Emil Öhman veti nurin ja keräili hetken tavaroitaan radan pinnasta. Penkin alle meni myös Petter Nårsan startti, kun mies jäi puolenvälin huonommalle puolelle. Tremblayn tehtäväksi jäi ajaa tasaisen kovaa vauhtia ja pitää johtoasemansa turvallisena.

Petter Nårsa ei kuitenkaan ajatellut tyytyä kohtaloonsa, vaan aloitti raivoisan takaa-ajon. Hän kiersi edellä ajavaa äijää kuin Ingemar Stenmark pujottelukeppejä parhaina päivinään. Nårsan Lynxin kaasuttimen luistit pysyivät kuin naulittuina katossa, kun perjantaina synttäreitään juhlinut kuski komensi lisää vauhtia. Ja Lynxihän totteli isäntänsä pienintäkin vinkkiä.

Tremblayn selkä alkoi hiljalleen lähestyä, mutta välissä oli pari kantoa kaskessa. Nuo kannot olivat vihreitä kelkkoja puikoissaan Kyle Pallin ja Cory Davis. Kissamiehet joutuivat toteamaan ilvestelijän hyökkäyksen liian rajuksi ja sijoitukset vaihtuivat sovinnolla. Kun Petter Nårsa muutama kierros ennen finaalin päätöstä pääsi iskuetäisyydelle Tremblaysta, päätti hän, että eipä tuhlata nuoruutta perässä roikkumiseen, vaan roiskaistaan ohi sen verran rivakasti, että jää jälkipolvillekin hyviä tarinoita kerrottavaksi. ISOC-mestari oli aseeton punaisen kelkan jysäyttäessä pattisuoralla ohi niin että pöläys vain kävi.

Järjestys säilyi loppuun asti Nårsa tuuletti ruutulipulla reilusti yli kymmentuhatpäisen yleisön mylviessä sankarinsa kunniaksi. Tremblay siis ajoi kakkoseksi ja pronssimitalin sai Kyle Pallin.

Nårsa oli kisan jälkeen pelkkää päivänpaistetta.

– Sain huonon startin, mutta löysin hyvät ajolinjat. Olihan siinä ohitettavaa, mutta kun pääsin muutamasta kaverista ohi, aloin saavuttaa Timiä. Ajoin hänet kiinni ja ohitin. Se kävi helposti.

Nårsan voitto sai Lynx-tallipäällikkö Janne Tapion vallan riehaantumaan. Kisan jälkeen äänensä käheäksi huutanut Tapio totesi ykskantaan, että maailman parhaasta kilpakelkasta ei ole epäilystäkään.

– Joo, Janne oli aivan kreisi. Hän huusi ja pomppi tullessaan onnittelemaan minua, Nårsa kertoi.

Maailmanmestaruuskisoissa huonosta onnesta kärsineen Emil Öhmanin vastoinkäymiset wanhalla mantereella eivät ota loppuakseen. Tällä kertaa huono onni ei loppunut startin jälkeiseen kaatumiseen, vaan matka katkesi lopullisesti remmin posahdettua.

Pro Open-luokan paras suomalaiskuski oli tänä vuonna kaksi Suomen mestaruutta kahminut Victor Hertén, joka ylsi tasaisella ajollaan kahdeksanneksi.

Lynx-kuskit juhlivat myös Pro Stock-luokassa. Vakioluokan voiton vei Ruotsin Marcus Ogemar.

Pro Open

  1. Petter Nårsa

  2. Tim Tremblay

  1. Kyle Pallin

  2. Cory Davis

  3. John Stenberg

  4. Adam Renheim

  5. Logan Christian

  6. Victor Hertén

  7. Magnus Lindbäck

  8. Aki Pihlaja

Pro Stock

  1. Marcus Ogemar

  2. James Johnstad

  1. Oskar Norum

  2. Andreas Sjöstöm lynx

  3. Nisse Kjällström