Can-Am Spyder RT -roadster tekee pisimmästäkin matkasta nautinnon

04. heinäkuu 2012

Can-Am Spyder RT kuljettajan perspektiivistä

 
1000 mailia matkaa ja aikaa vain 24 tuntia. Urakka olisi helppo moottoriradalla, mutta maantiellä se on vaativa. Jo reitin suunnittelu vaatii luovuutta, sillä huomioon on otettava valon suunta, sää ja noin tuhat muuta asiaa.

Haastetta aiheuttaa myös ajon fyysinen rasitus. 1000 mailia millä tahansa ajoneuvolla koettelee ajo-ominaisuuksia ja matkustusmukavuutta. Halusimme pistää Can-Am Spyder RT -roadsterin tähän viheliäiseen kokeeseen ja ajaa sillä reippaan lenkin.

Ensimmäinen ajo ajettiin toukokuun lopulla viiden Spyder-roadsterin voimin. Seuraava koetus oli edessä kesäkuun puolivälissä, jolloin yksi kuljettaja suuntasi vuorokauden mittaiselle roadtrip'lle, jonka reitti kulki Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisosissa. Todellinen tulikoe samana viikonloppuna oli urakka, jossa ajettiin kahden vuorokauden aikana yli 2000 mailia eli yli 3218 kilometriä. Pitkistä reissuista pisin suuntautui ensin Rovaniemeltä Nordkappiin, josta lähtöpisteeseen palattiin Turun kautta - se kun sopivasti sattui paluureitin varrelle.

Sen verran vaativia reissut olivat, että niiden suorittaminen vaati ajoneuvon, johon kuljettaja voi luottaa täydellisesti.

Spyder RT on omiaan pitkälle matkalle

 
Can-Am Spyder -roadsterit roadtripilla
 

Kolmen valtakunnan turneelle Spyderillä osallistui rovaniemeläinen Erkki Misikangas. Misikangas on harrastanut kaksipyöräisiä jo tovin verran. Enduropyörällä hän on ajanut seitsemisen vuotta ja katumoottoripyörän selässä on meneillään kolmas kesä.

1000 mailin ajo tuntui etukäteen huimalta haasteelta, mutta reissun jälkeinen kommentti kertoo Spyder RT-S -roadsterin ajo-ominaisuuksista. "Eihän se ollut kuin ajaa! Pitkälle matkalle valitsisin Spyderin mieluummin kuin moottoripyörän", hän sanoo.

Erkin mielestä Spyder-roadsterin mukavuutta lisäävät eritoten vakaat ajo-ominaisuudet, hyvä tuulensuoja ja mukava ajoasento. "Ja tietenkin stereot!" hän lisää naureskellen.

Spyder RT-S -roadster yllätti motoristin mutkaisilla teillä iloisesti. "Mutkaisella Spyder on aivan omiaan. Sillä ei tarvitse jännittää mutkia, sillä vaikka kaarteessa olisi hieman monttujakin, pysyy Spyder loistavasti tiessä kiinni."

Pidemmille reissuille Spyder RT-S -roadsterin reilu kuljetuskapasiteetti antaa kummasti pelivaraa matkavarusteiden kanssa. Etutavaratilan tilavuus on 58 litraa, sivulaukut vetävät kumpainenkin 26 ja takalaukku 43 litraa. Reilun mittaisella päiväreissulla tavaratilasta oli apua, sillä varavaatteita ja eväitä ei tarvinnut sulloa eikä kuljettaa repussa.

Ruotsissa, matkalla Jokkmokkista Vittangiin koettiin yllätys: reitin suunnittelussa huomiotta jäänyt tietyö. Edessä oli kilometritolkulla lähes kuulalaakerimaisella soralla päällystettyä tietä. Katumoottoripyörällä moinen ajoalusta on toisinaan viheliäinen kokemus, mutta Spyder-kuskille sora ei aiheuta muuta harmia kuin laitteen pölyyntymisen. "Soratiekään ei tehnyt ajosta epämukavaa, vaan nätisti tuo tuli läpi kaikki tietyömaat", Erkki kertoo.
 

Can-Am Spyder -mallisto
 

Can-Am Spyder Roadster -malliston ajo-ominaisuudet siis vakuuttavat pitkälläkin reissulla. Kaikkea lukemaansa ei kannata uskoa, vaan parasta on käydä itse koeajamassa Spyder RS ja RT. Lisätietoja mallistosta ja lähimmän jälleenmyyjän löydät osoitteesta www.can-am.fi.