BRP järjestää ensimmäisen kerran yleisöpäivän

29. elokuu 2012

BRP Finland Oy:n kelkkatehdas järjestää ensimmäisen kerran suurelle yleisölle avoimen tutus-tumispäivän Rovaniemellä perjantaina 31. elokuuta. Maailman pohjoisin kelkkatehdas ottaa päivän aikana vastaan 300 nopeimmin ilmoittautunutta vierasta.
 
Tehdasvierailuun, bussikuljetukseen ja ruokailuun oikeuttavia kutsuvieraslippuja on jaossa tiistaista 28.8. lähtien BRP:n jälleenmyyjä Koneliike Korteniemi Oy:n myymälässä Vapaudentiellä sekä Rovaniemen matkailuneuvonnassa Lordin aukiolla.

Kuljetukset tapahtumaan lähtevät klo 12.00–14.30 välisenä aikana Hotel Santa Clausin edestä aina tasalta ja puolelta. Sisään bussiin pääsee vain ennakkoon noudetuilla lipuilla. Lippuja jaetaan enintään 2 kpl/henkilö. Tur-vallisuussyistä vierailijoiden alaikäraja on 15 vuotta.

Vierailulle pääsee ainoastaan tehtaan järjestämillä bussikuljetuksilla. Tämä johtuu pysäköintipaikkojen puutteesta.

- Vierailuaikaan perjantai-iltapäivänä meillä työskentelee yli 300 henkilöä ja pihan pysäköintipaikat on varattu heille. Ruuhkan välttämiseksi järjestämme vieraille bussikuljetuksen Rovaniemen keskustasta, ker-too markkinointipäällikkö Jani Yliniva BRP Finland Oy:stä.

Kelkkatehdas on toiminut Rovaniemellä jo vuodesta 1978. Vuonna 2008 toiminta siirtyi uusiin tiloihin mikä mahdollisti uuden tuotantofilosofian käyttöönoton. Kaupunkilaisille tarjoutuu nyt mahdollisuus tutustua nykyaikaisen tuotantolaitoksen toimintaan.

- BRP Finland Oy:stä on kehittynyt vuosien saatossa Rovaniemen suurin yksityinen työnantaja. Päivän aikana haluamme kertoa vieraillemme siitä, miten innovatiivisuus ja vastuullinen toiminta näkyvät BRP:llä. Mikäli päivä otetaan hyvin vastaan vierailijoiden keskuudessa, tarkoituksemme on jatkaa avoimien ovien tempauksia myös tulevaisuudessa, kertoo Yliniva.

BRP:llä kello 12–15 järjestettävä tutustumispäivä sisältää noin 15 minuutin opastetun tehdaskierroksen, mehu- ja muikkutarjoilun sekä edestakaiset bussikuljetukset tehtaalle. Kaikkien kävijöiden kesken arvotaan moottorikelkka viikoksi käyttöön.

Päivä jatkuu henkilökunnan omalla illanvietolla, johon on kutsuttu koko tehtaan työntekijät perheineen.

Kelkkatehdas tutuksi -tapahtuma
Pe 31.8.2012 klo 12–15
Huom! Paikalle pääsee vain BRP:n järjestämillä bussikuljetuksilla, ei omilla autoilla. Paikkoja on rajoitetusti, max. 300 hlöä. Enintään 2 lippua/henkilö
Ikäraja: 15 vuotta
Bussien lähtöajat: klo 12.00, 12.30, 13.00, 13.30, 14.00 ja 14.30, lähtöaika mainittu ennakkolipussa
Bussien lähtöpaikka: Hotel Santa Clausin edestä
Lippuja jaossa: Ti-to 28.-30.8. klo 9-17 Koneliike Korteniemi Oy:n myymälä (Vapaudentie 6) sekä Rovaniemen matkailuneuvonta (Lordin aukio).